Päivitetty 4.12.2021
Neuvostoliiton puna-armeija miehitti Suomelle kuuluvia Ivalon alueita lähes vuoden ajan lokakuun alusta 1944 syyskuulle 1945.
Neuvostoliiton Karjalan rintaman 14. armeijan 31. armeijakunta ajoi lokakuussa 1944 takaa Petsamon Kolosjoelta Suomen suuntaan vetäytyviä saksalaisjoukkoja. Saksalaiset kävivät viivytystaistelua Jäämerentiellä, sillä 20. vuoristoarmeijan joukkojen vetäytymisreitti Rovaniemen suunnasta Ivalon kautta Norjaan oli pidettävä auki kunnes viimeiset Rovaniemen suunnasta vetäytyvät saksalaisjoukot olivat ohittaneet Ivalon. Vetäytyessään saksalaisjoukot tuhosivat kaikki rakennukset ja sillat, sekä tuhosivat, miinoittivat ja murrostivat tieuraa ja sen reuna-alueita. Jäniskoskelta vetäytyneet saksalaisjoukot tuhosivat perusteellisesti Jäniskosken voimalaitoksen ja voimalaitospadon rakenteet.
Kenraalimajuri Ruben Laguksen johtama panssaridivisioona oli samaan aikaan Vuotson Tankavaaran tasalla taistelemassa Schutzwall -puolustuslinjalla viivyttäviä Saksan 20. vuoristoarmeijan jälkijoukkoja vastaan. Saksan armeijan jälkijoukoilla oli määräys pitää asemat 1.11.1944 saakka ja varmistaa, että Petsamon suunnasta Ivalon kautta Norjaan vetäytyvät saksalaisjoukot ehtivät ohittaa Ivalon risteyksen eivätkä jää mottiin suomalaisjoukkojen ja puna-armeijan joukkojen väliin.
Puna-armeijan 31. armeijakunta eteni saksalaisjoukkojen perässä ja valtasi Nautsin 25.10.1944.
Yhden ruudun leveys kartalla on 2 km luonnossa.
Puna-armeijan 31. armeijakunta ylitti Suomen rajan 26.10.1944 ja valtasi Jäniskosken voimalaitoksen alueen 29.10.1944.
Ajaessaan takaa saksalaisjoukkoja puna-armeijan 83. jalkaväkidivisioona ylitti Karjalan rintaman komentajan, armeijan kenraali Kirill Meretskovin määräyksellä 19.9.1944 välirauhassa sovitun Suomen valtakunnan rajan 26.10.1944. Saksan 20. vuoristoarmeijan jälkkijoukot kävivät viivytystaisteluita Jäniskosken risteyksen alueella, kunnes 29.10.1944 alkoivat vetäytymään kohti Ivaloa. Puna-armeijan 83. jalkaväkidivisioona valtasi Jäniskosken voimalaitoksen alueen ja eteni saksalaisjoukkojen perässä kohti Ivalon keskustaa. Puna-armeijan joukot saapuivat Ivalon risteyksen alueelle 4.11.1944, jolloin suomalaisjoukot olivat vasta lähestymässä Ivaloa. Puna-armeijan 250-miehinen tiedusteluosasto asettui 5.11.1944 Vuopajan alueelle tarkkailemaan suomalaisjoukkojen etenemistä saksalaisten perässä kohti Inaria.
Ajaessaan takaa saksalaisjoukkoja puna-armeijan 83. jalkaväkidivisioona ylitti Karjalan rintaman komentajan, armeijan kenraali Kirill Meretskovin määräyksellä 19.9.1944 välirauhassa sovitun Suomen valtakunnan rajan 26.10.1944. Saksan 20. vuoristoarmeijan jälkkijoukot kävivät viivytystaisteluita Jäniskosken risteyksen alueella, kunnes 29.10.1944 alkoivat vetäytymään kohti Ivaloa. Puna-armeijan 83. jalkaväkidivisioona valtasi Jäniskosken voimalaitoksen alueen ja eteni saksalaisjoukkojen perässä kohti Ivalon keskustaa. Puna-armeijan joukot saapuivat Ivalon risteyksen alueelle 4.11.1944, jolloin suomalaisjoukot olivat vasta lähestymässä Ivaloa. Puna-armeijan 250-miehinen tiedusteluosasto asettui 5.11.1944 Vuopajan alueelle tarkkailemaan suomalaisjoukkojen etenemistä saksalaisten perässä kohti Inaria.
Puna-armeijan joukkojen asemat ja puolustuslinjat Ivalossa marraskuussa 1944
Puna-armeijan 31. armeijakunnan joukot asettuivat marraskuun alussa 1944 Jäniskosken-Niskakosken-Mustolan alueella vahvaan puolustukseen, torjuntasuuntana Ivalon suunta. Joukot oli ryhmitetty kolmeen peräkkäiseen puolustuslinjaa, joista ensimmäinen eli etummaisin linja oli Mustolan tasalla, toinen puolustuslinja Nellimjärven tasalla, ja kolmas puolustuslinja Jäniskosken lounaispuolella. Miehitysjoukot käsittivät marraskuussa 1944 kahden jalkaväkidivisioonan verran naapurimaan sotaväkeä. Puna-armeijan sotilaiden yhteismäärä Ivalon alueella oli venäläisen tilastotiedon mukaan enimmillään n. 11.200 sotilasta. Jalkaväen tukena oli tykistöä ja kranaatinheittimiä.
31. jalkaväkiarmeijakunnan joukot Ivalossa [01]:
- Jalkaväkidivisioona 367.D (henkilövahvuus 5 646)
- Jalkaväkidivisioona 83.D (henkilövahvuus 5 570)
- 588. Tykistörykmentti
- 19. Erillinen panssarintorjuntapataljoona
Tykistöä- ja kranaatinheittimiä seuraavasti:
- Kenttätykki 120 mm tai suurempi: 24 kpl
- Kenttätykki 76 mm: 55 kpl
- Kenttätykki: 45 mm: 53 kpl
- Kranaatinheitin 120 mm: 30 kpl
- Kranaatinheitin 82 mm: 101 kpl
Puna-armeijan puolustuslinjat marraskuussa 1944 - vertailukartta
Karttapohja 1: Suomen taloudellinen kartta, Maanmittauslaitos.
Karttapohja 2: Tykistön tulenjohtokartta, Venäjän sota-arkisto TsAMO
Editointi: Tuomo Kallioniemi
Vedä liukusäädintä sivusuuntaan niin voit vertailla ennen ja jälkeen -karttoja.
Karttapohja 2: Tykistön tulenjohtokartta, Venäjän sota-arkisto TsAMO
Editointi: Tuomo Kallioniemi
Vedä liukusäädintä sivusuuntaan niin voit vertailla ennen ja jälkeen -karttoja.
Neuvostoliiton puna-armeijan miehitysalueen rajat Suomen puolella.
Miehitys jatkui vuonna 1945.
Neuvostomiehitys Ivalon alueilla jatkui vuoden 1945 puolelle, vaikka saksalaisjoukot olivat vetäytyneet alueelta marraskuun alussa 1944. Juha Pohjonen kirjoittaa aiheesta Jatkosodan Pikku Jättiläisessä seuraavasti:
”Tammikuussa 1945 Rajavartiostojen Esikunta ja Pääesikunnan operatiivinen osasto kävivät asiasta tiivistä viestien vaihtoa. Varsinkin rajavartiolaitokselle tilanne oli hankala, sillä neuvostojoukot estivät normaalin partioinnin; niiden osastoja hiihteli selustassa ja vartiopaikkoja oli mahdoton hankkia. Aluksi Rajavartiostojen Esikunta pyysi apua Pääesikunnalta, entiseltä Päämajalta, jotta edes demarkaatiolinja olisi saatu aikaan. Pääesikunnan tietämättömyydestä vallitsevista oloista kertoo, että se joutui heti pyytämään rajavartiolaitokselta tietoja venäläisten toimista ja määrästä. Rajavartijoilla puolestaan ei ollut mitään mahdollisuuksia hankkia näitä tietoja, sillä heitä ei laskettu alueelle. Minkäänlaista demarkaatiolinjaa ei saatu syntymään.
Lapin rajavartioston historiikin tiedot venäläisjoukoista ovat yhteneväiset vetäytymisasiakirjojen kanssa. Niiden mukaan venäläisillä oli loppusyksystä 1944 hallussaan tienvarret ja maa-ala Ivalojoen Vuopajaan saakka. Alue ei ollut suuri, mutta siellä asui myös joitakin suomalaisia. Olennaista oli, että joukot olivat alueella vastoin välirauhansopimuksen henkeä, sillä saksalaisvaaraa ei enää ollut, vaikka sota Keski-Euroopassa yhä riehuikin.
Rajavartiolaitos yritti sitkeästi saada alueelle järjestystä. Demarkaatiolinjaa toivottiin, ja neuvostoliittolaisten syyllistyttyä suomalaisen omaisuuden anastuksiin otettiin vielä yhteys ulkoministeriöön. Mikään ei auttanut. Asia jäi suurempien tapahtumien jalkoihin, eikä suomalaisilla oikeastaan ollut vaikutusmahdollisuuksia. Neuvostoliitto oli voittajavaltio ja toimi sen mukaisesti. Tätä mielivaltaa ilmensivät myös heidän jatkotoimensa. Kesäkuussa 1945 joukot ilmoittivat vetäytyvänsä Ivalosta ja ottavansa demarkaatiolinjan käyttöönsä. Suomalaisilta ei kyselty mitään, mutta tieto otettiin mielihyvin vastaan. Tilanne ei selvinnyt vieläkään, sillä heinäkuussa tuli ilmi, että joukkoja oli yhä ainakin Jäniskosken maastossa Nellimjoella, mutta 25.9.1945 saattoi Lappiin marraskuussa 1944 perustettu Rajajääkärirykmentti 2 ilmoittaa viimeisten venäläisjoukkojen poistuneen Suomen alueelta kello 17.00.” [02, sivu 1147].
Neuvostomiehitys Ivalon alueilla jatkui vuoden 1945 puolelle, vaikka saksalaisjoukot olivat vetäytyneet alueelta marraskuun alussa 1944. Juha Pohjonen kirjoittaa aiheesta Jatkosodan Pikku Jättiläisessä seuraavasti:
”Tammikuussa 1945 Rajavartiostojen Esikunta ja Pääesikunnan operatiivinen osasto kävivät asiasta tiivistä viestien vaihtoa. Varsinkin rajavartiolaitokselle tilanne oli hankala, sillä neuvostojoukot estivät normaalin partioinnin; niiden osastoja hiihteli selustassa ja vartiopaikkoja oli mahdoton hankkia. Aluksi Rajavartiostojen Esikunta pyysi apua Pääesikunnalta, entiseltä Päämajalta, jotta edes demarkaatiolinja olisi saatu aikaan. Pääesikunnan tietämättömyydestä vallitsevista oloista kertoo, että se joutui heti pyytämään rajavartiolaitokselta tietoja venäläisten toimista ja määrästä. Rajavartijoilla puolestaan ei ollut mitään mahdollisuuksia hankkia näitä tietoja, sillä heitä ei laskettu alueelle. Minkäänlaista demarkaatiolinjaa ei saatu syntymään.
Lapin rajavartioston historiikin tiedot venäläisjoukoista ovat yhteneväiset vetäytymisasiakirjojen kanssa. Niiden mukaan venäläisillä oli loppusyksystä 1944 hallussaan tienvarret ja maa-ala Ivalojoen Vuopajaan saakka. Alue ei ollut suuri, mutta siellä asui myös joitakin suomalaisia. Olennaista oli, että joukot olivat alueella vastoin välirauhansopimuksen henkeä, sillä saksalaisvaaraa ei enää ollut, vaikka sota Keski-Euroopassa yhä riehuikin.
Rajavartiolaitos yritti sitkeästi saada alueelle järjestystä. Demarkaatiolinjaa toivottiin, ja neuvostoliittolaisten syyllistyttyä suomalaisen omaisuuden anastuksiin otettiin vielä yhteys ulkoministeriöön. Mikään ei auttanut. Asia jäi suurempien tapahtumien jalkoihin, eikä suomalaisilla oikeastaan ollut vaikutusmahdollisuuksia. Neuvostoliitto oli voittajavaltio ja toimi sen mukaisesti. Tätä mielivaltaa ilmensivät myös heidän jatkotoimensa. Kesäkuussa 1945 joukot ilmoittivat vetäytyvänsä Ivalosta ja ottavansa demarkaatiolinjan käyttöönsä. Suomalaisilta ei kyselty mitään, mutta tieto otettiin mielihyvin vastaan. Tilanne ei selvinnyt vieläkään, sillä heinäkuussa tuli ilmi, että joukkoja oli yhä ainakin Jäniskosken maastossa Nellimjoella, mutta 25.9.1945 saattoi Lappiin marraskuussa 1944 perustettu Rajajääkärirykmentti 2 ilmoittaa viimeisten venäläisjoukkojen poistuneen Suomen alueelta kello 17.00.” [02, sivu 1147].
Miehitys päättyi syyskuussa 1945.
Ivalon alueiden Neuvostomiehitys päättyi syyskuussa 1945, kun puna-armeijan miehitysjoukot vetäytyivät Suomen puolelta itärajan taakse, ja Suomen rajavartiolaitos pääsi aloittamaan Nautsin vastaisen raja-alueen vartioinnin.
Ivalon alueiden Neuvostomiehitys päättyi syyskuussa 1945, kun puna-armeijan miehitysjoukot vetäytyivät Suomen puolelta itärajan taakse, ja Suomen rajavartiolaitos pääsi aloittamaan Nautsin vastaisen raja-alueen vartioinnin.
Kommentit:
- Ivalon alueiden Neuvostomiehitys tapahtui 19.9.1944 solmitun välirauhansopimuksen vastaisesti, tai ainakin vastoin sen henkeä. Välirauhan neuvotteluissa oli Neuvostoliiton ja Suomen välillä sovittu, että puna-armeija etenee Suomen puolelle vain Suomen valtion pyynnöstä ja auttamaan Suomea saksalaisten internoinnissa. Saksalaisjoukot olivat vetäytyneet Ivalosta pohjoiseen jo 3.11.1944.
- Jääkäriprikaatin esikunta lähetti kolmannen armeijakunnan armeijakunnalle (III AKE) useita viestejä, joissa pyydettiin puuttumaan sopimuksen vastaiseen miehitykseen. III AKE puolestaan välitti viestit Päämajaan. Toistaiseksi ei arkistolähteistä ole löytynyt tietoja, joista ilmenisi miten Päämaja kommunikoi Neuvostoliiton valvontakomitean tai Neuvostoliiton johdon kanssa asiasta. Käytännössä Neuvostoliiton 14. armeijan joukot hallinnoivat miehitysaluetta kuten omaansa, eikä suomalaiset päässeet sinne vierailemaan ilman asianomaista lupaa.
- Kolosjoen nikkelikaivokselle sähköä syöttävä Jäniskosken voimalaitos jäi rauhanneuvotteluissa Suomen puolelle, koska ko. alue ei missään vaiheessa kuulunut Petsamoon, joka välirauhan sopimuksessa luovutettiin Neuvostoliitolle. Neuvostoliiton johdossa huomattiin tämä ongelma vasta sen jälkeen, kun 14. armeija oli vallannut Kolosjoen nikkelikaivoksen alueen, ja havaittiin, että kaivosta ei saada toimimaan ilman Jäniskosken voimalaitoksen tuottamaa sähköä.
Tietolähteet: Artikkelin asiasisältö on pääosin käännetty suomenkielelle Venäjän Puolustusministeriön arkiston (TsAMO) dokumenteista:
- Venäjän puolustusministeriön arkisto TsAMO, Karjalan rintaman kartat.
- [01] Venäjän puolustusministeriön arkisto TsAMO, Karjalan rintaman vahvuustaulukko 5.11.1944
- [02] Jatkosodan Pikku Jättiläinen / Jari Leskinen, Antti Juutilainen
Lisätietoa, linkkejä:
- Saariselkä nyt: Ivalon kylän erikoinen rajahistoria
© Copyright Tuomo Kallioniemi 2021-2022 / Contact -yhteydenotto