Päivitetty 21.10.2021
Neuvostoliiton Karjalan rintaman 14. armeijan raportti taistelukokemuksista Petsamo-Kirkkoniemi operaatiosta lokakuussa 1944.
Petsamo-Kirkkoniemen hyökkäysoperaatiosta on sodan jälkeen Neuvostoliitossa kirjoitettu lukuisia raportteja ja kirjoja, ja Petsamon-Kirkkoniemen taisteluissa saatuja kokemuksia on hyödynnetty laajasti Neuvostoliiton arktisen sodankäynnin opetuksessa ja suunnittelussa.
Tämän osion tekstit on pääosin käännetty Neuvostoliiton puna-armeijan yleisesikunnan 16-sivuisesta raportista "Обобщенного боевого опыта войск 14 отд. армии за октябрь месяц 1944 года" / 14. armeijan yleisiä taistelukokemuksia lokakuussa 1944. Raportin sisältö:
Raportin käännöstyö:
|
Lähtötilanne Petsamon alueella 7.10.1944
Saksan XIX vuoristoarmeijakunta ei onnistunut missään vaiheessa valtaamaan tavoitteeksi asetettua Murmanskin satamakaupunkia, vaan puna-armeijan sitkeän puolustuksen johdosta saksalaisjoukot joutuivat asettumaan puolustusasemiin karttaan merkityille alueille. Asemasotavaihe kesti noin 2,5 vuotta ja se päättyi Neuvostoliiton joukkojen hyökkäykseen 7.10.1944.
Varsinaisen rintama-alueen eteläpuolella Neuvostoliiton aluetta vartioivat partioimalla NKVD:n 82. rajavalvontarykmentti (82-й пограничный стрелковый полк (ПСП)). Rajavalvontarykmentin kenttävartioasemat näkyvät kartassa punaisina ympyröinä. Suomen armeijan erillinen osasto Petsamo Er.Os.P vetäytyi syyskuussa 1944 Petsamon Luttojoen alueella sijainneista asemistaan Tornion alueelle sotimaan saksalaisjoukkoja vastaan.
Petsamon-Kirkkoniemen operaatio v. 1944
Tietolähde: https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=90687057 Lisenssi: CC BY 4.0
Suomenkielelle käännetty karttamerkkien selitys:
Suomenkielelle käännetty karttamerkkien selitys:
Raportin suomenkielinen käännös. Lainaukset kursiivilla. [1]:
1. JOHDANTO
Täyttäen Karjalan rintaman sotaneuvoston käskyä No. 00124 29.9.1944, 14. armeijan joukot siirtyivät 7. lokakuuta 1944 hyökkäykseen Petsamoon ryhmittynyttä Saksan 20. Lapin armeijaa vastaan, murtautuivat vahvasti linnoitetun ja syvälle porrastetun puolustuksen läpi ja kehittivät menestyksellisen hyökkäyksen vaikeissa arktisissa olosuhteissa. Etenivät kovissa taisteluissa 20 päivän aikana 300 km, valtasivat Petsamon kaupungin ja tärkeän sotalaivaston tukikohdan, nikkelituotantolaitokset, vapauttivat täydellisesti Petsamon alueet ja valtasivat Norjan alueelle edeten saksalaisten pohjois-Norjassa olevan Kirkkoniemen kaupungin ja meritukikohdan.
Täyttäen Karjalan rintaman sotaneuvoston käskyä No. 00124 29.9.1944, 14. armeijan joukot siirtyivät 7. lokakuuta 1944 hyökkäykseen Petsamoon ryhmittynyttä Saksan 20. Lapin armeijaa vastaan, murtautuivat vahvasti linnoitetun ja syvälle porrastetun puolustuksen läpi ja kehittivät menestyksellisen hyökkäyksen vaikeissa arktisissa olosuhteissa. Etenivät kovissa taisteluissa 20 päivän aikana 300 km, valtasivat Petsamon kaupungin ja tärkeän sotalaivaston tukikohdan, nikkelituotantolaitokset, vapauttivat täydellisesti Petsamon alueet ja valtasivat Norjan alueelle edeten saksalaisten pohjois-Norjassa olevan Kirkkoniemen kaupungin ja meritukikohdan.
2. VIHOLLINEN
Joukkojemme iskujen alla saksalaisen Petsamon ryhmittymän tuhotut jäänteet vahvistettuna tuoreilla Kantalahden ja Pohjois-Norjan suunnista tuoduilla vahvistuksilla, puolustivat sitkeästi välitasoja, miinoittivat ja tuhosivat tiet ja sillat, sytyttivät asutuskeskukset tuleen ja vetäytyivät kiireesti Norjaan.
JALKAVÄKI
Ennen hyökkäyksen alkua eli ennen lokakuun 7. 1944, saksalaiset jatkoivat puolustusta ja paransivat saavuttamiaan tasoja. Oikealla sivustallaan (Luostarin kaakkoispuolella), vihollinen jatkoi voimakkaasti linnoitustöitään, rakensi uusia ja vahvisti vanhoja puolustuslaitteitaan. Erillisillä tiedustelujoukoilla joukkueesta komppaniaan, suoritti tehostettua pintatiedustelua yrittäen ottaa vankeja ja selvittää meidän aikeemme.
Luostarin lounaispuolisen vihollisen puolustuksen läpimurron jälkeen saksalaiset heittivät taisteluun reservinsä yrittäen pysäyttää hyökkäyksemme tällä alueella, ja samanaikaisesti pitivät tiukasti puolustusasemistaan Länsilitsajoen länsipuolella.
Suur-Karigasniemen ja kukkulan 237.1 puolustuskeskusten saksalaisvaruskunnat jatkoivat tiukasti puolustusta siihen saakka, kunnes tulivat täysin tuhotuiksi. Vasta hyökkäyksen kolmantena päivänä, kun joukkojemme menestyksellisen etenemisen yhteydessä Luostarin ja Petsamon suunnissa, ja vihollisen selustaan suoritetun maihinnousun yhteydessä syntyi uhka joutua täydelliseen saarrokseen Länsilitsan joen puolustustasalla, saksalaiset alkoivat lujia taisteluita käyden nopeammin vetämään Länsilitsan ryhmityksen joukkojaan Petsamon kaupunkien alueelle. Salatakseen vetäytymisensä, saksalaiset eivät suorittaneet juuri lainkaan hävityksiä Länsilitsan joen tasalla.
Saksalaisten aiemmin valmistelluista kiinteistä puolustusasemista käytävän taistelun puolustustaktiikalle on ominaista seuraava: Jalkaväen päävoimat käyvät taistelua pitääkseen saavutetut asemansa, vastahyökkäyksiin se ryhtyy yleensä erityisesti syvyydestä vedetyin joukkoyksiköin ja alayksiköin. Vastaavaa taktiikkaa vihollinen käytti suojatakseen vetäytyviä joukkoyksiköitään, kuten 7.10.1044 illalla: vihollinen heitti autoilla Titovkan ylittämiseen pataljoonan Norwegia-prikaatista, ja päivällä 8.10.1944 teki sen voimin kolme kertaa vastahyökkäykseen meidän hyökkääviä pataljoonia vastaan, joiden suojaamiseksi joen länsirannalla 136. ja 137. vuoristojääkärirykmentit olivat tätä ennen järjestäneet ylimenon puolustuksen.
Joukkojemme iskujen alla saksalaisen Petsamon ryhmittymän tuhotut jäänteet vahvistettuna tuoreilla Kantalahden ja Pohjois-Norjan suunnista tuoduilla vahvistuksilla, puolustivat sitkeästi välitasoja, miinoittivat ja tuhosivat tiet ja sillat, sytyttivät asutuskeskukset tuleen ja vetäytyivät kiireesti Norjaan.
JALKAVÄKI
Ennen hyökkäyksen alkua eli ennen lokakuun 7. 1944, saksalaiset jatkoivat puolustusta ja paransivat saavuttamiaan tasoja. Oikealla sivustallaan (Luostarin kaakkoispuolella), vihollinen jatkoi voimakkaasti linnoitustöitään, rakensi uusia ja vahvisti vanhoja puolustuslaitteitaan. Erillisillä tiedustelujoukoilla joukkueesta komppaniaan, suoritti tehostettua pintatiedustelua yrittäen ottaa vankeja ja selvittää meidän aikeemme.
Luostarin lounaispuolisen vihollisen puolustuksen läpimurron jälkeen saksalaiset heittivät taisteluun reservinsä yrittäen pysäyttää hyökkäyksemme tällä alueella, ja samanaikaisesti pitivät tiukasti puolustusasemistaan Länsilitsajoen länsipuolella.
Suur-Karigasniemen ja kukkulan 237.1 puolustuskeskusten saksalaisvaruskunnat jatkoivat tiukasti puolustusta siihen saakka, kunnes tulivat täysin tuhotuiksi. Vasta hyökkäyksen kolmantena päivänä, kun joukkojemme menestyksellisen etenemisen yhteydessä Luostarin ja Petsamon suunnissa, ja vihollisen selustaan suoritetun maihinnousun yhteydessä syntyi uhka joutua täydelliseen saarrokseen Länsilitsan joen puolustustasalla, saksalaiset alkoivat lujia taisteluita käyden nopeammin vetämään Länsilitsan ryhmityksen joukkojaan Petsamon kaupunkien alueelle. Salatakseen vetäytymisensä, saksalaiset eivät suorittaneet juuri lainkaan hävityksiä Länsilitsan joen tasalla.
Saksalaisten aiemmin valmistelluista kiinteistä puolustusasemista käytävän taistelun puolustustaktiikalle on ominaista seuraava: Jalkaväen päävoimat käyvät taistelua pitääkseen saavutetut asemansa, vastahyökkäyksiin se ryhtyy yleensä erityisesti syvyydestä vedetyin joukkoyksiköin ja alayksiköin. Vastaavaa taktiikkaa vihollinen käytti suojatakseen vetäytyviä joukkoyksiköitään, kuten 7.10.1044 illalla: vihollinen heitti autoilla Titovkan ylittämiseen pataljoonan Norwegia-prikaatista, ja päivällä 8.10.1944 teki sen voimin kolme kertaa vastahyökkäykseen meidän hyökkääviä pataljoonia vastaan, joiden suojaamiseksi joen länsirannalla 136. ja 137. vuoristojääkärirykmentit olivat tätä ennen järjestäneet ylimenon puolustuksen.
KAAVIO 1
(1) Vihollisen taisteluliikkeet Titovka-joen ylimenotaisteluissa 8.10.1944
(2) Erillisen Norwegia prikaatin pataljoona
(3) 136. ja 137. vuoristorykmenttien yksiköitä
(1) Vihollisen taisteluliikkeet Titovka-joen ylimenotaisteluissa 8.10.1944
(2) Erillisen Norwegia prikaatin pataljoona
(3) 136. ja 137. vuoristorykmenttien yksiköitä
Kovien taistelujen jälkeen Petsamon vihollisryhmittymä tuhottiin. Joukkomme valtasivat Petsamon kaupungin ja Luostarin alueen. Vihollinen yritti järjestää lyödyille joukoilleen suunnitelmallisen vetäytymisen Norjaan, evakuoida tai tuhota kaluston, tuhota tiet käyttökelvottomiksi sekä sytyttää ja tuhota asuinkeskukset. Vihollinen muodosti jälkijoukkoja (yleensä koottu useista rykmenteistä), joiden tehtävä oli lujilla taisteluilla aikaisemmin valmistelluissa tai maastollisesti edullisissa kohdissa hidastaa meidän hyökkääviä rykmenttejämme. Vetäytymistasoja vaihtaessaan nämä jälkijoukot liikkuivat polkupyörillä tai autokuljetuksin.
Armeijan rykmentit käyttivät menestyksellisesti koukkauksia ja vetäytyvän vihollisen selustaan katkaisten sen vetäytymistiet, saarrostivat ja tuhosivat erillisiä saksalaisryhmiä, ja siten merkittävästi häiritsivät vihollisen suunnitelmallista vetäytymistä.
TYKISTÖ
Lokakuun alkupäivinä ennen hyökkäystämme vihollinen yritti häiritä armeijan joukkojen uudelleenryhmityksiä intensiivisellä tykistötulella teille, keskitysalueille ja tykistön tuliasemiin, minkä takia se suoritti osittain tykistönsä taistelujärjestyksen uudelleenryhmityksen.
Tykistövalmistelumme aikana vihollisen tykistön tulenjohto tuhottiin suuressa määrin, mikä johti siihen, että vakavaa ja vihollisen tykistön tuhoavaa vaikutusta meidän joukkoihimme läpimurron aikana ei tapahtunut.
Hyökkäyksen edetessä vihollinen käytti massiivista tykistötulta aina 8 – 14 patterin voimalla taisteluissa erillisistä välitasoista, ylimenopaikoista ja pääasiassa päämääränä suojata omien joukkojen vetäytymistä. Tulta käyttivät erilliset patterit. Rannikon suojassa vetäytyvien rykmenttien vetäytymistä suojattiin aina mahdollisuuksien mukaan rannikkotykistöllä ja laivatykein. Kaikkien taisteluiden kuluessa vihollistykistö toimi hyvässä yhteistoiminnassa jälkijoukkojen osastojen kanssa, käyttäen laajasti erillisten pattereiden kantamia saattoi taitavasti tukea kahta eri teiden suunnissa vetäytyvää jälkijoukkoa.
PIONEERIJOUKOT
Saksalaispuolustus Murmanskin suunnassa oli järjestetty vuoristo-olosuhteissa pataljoonien linnoitetuista puolustuskeskuksista. Kaikkein kehittynein linnoitusjärjestelmä oli Länsilitsajoen tasalla. Osalla kumpareesta 334.2 ja siitä edelleen länteen oli puolustuskeskukset rakennetut käyttäen hallitsevia kukkuloita ja järvikannaksia. Murtoalueella Tsaprjärvestä kumpareeseen 237.1 noin 16 kilometrin rintamalla vihollisella oli kuusi hyvin linnoitettua komppanian puolustuskeskusta, joiden välillä oli yhtenäinen tuliasemaverkosto. Jokainen puolustuskeskus sijaitsi hallitsevalla harjanteella, ja sillä oli kukkulan ympärille rakennettu puolustus, hyvä näkyväisyys ja ampuma-ala. (LIITE 13a)
Lokakuun alkupäivinä ennen hyökkäystämme vihollinen yritti häiritä armeijan joukkojen uudelleenryhmityksiä intensiivisellä tykistötulella teille, keskitysalueille ja tykistön tuliasemiin, minkä takia se suoritti osittain tykistönsä taistelujärjestyksen uudelleenryhmityksen.
Tykistövalmistelumme aikana vihollisen tykistön tulenjohto tuhottiin suuressa määrin, mikä johti siihen, että vakavaa ja vihollisen tykistön tuhoavaa vaikutusta meidän joukkoihimme läpimurron aikana ei tapahtunut.
Hyökkäyksen edetessä vihollinen käytti massiivista tykistötulta aina 8 – 14 patterin voimalla taisteluissa erillisistä välitasoista, ylimenopaikoista ja pääasiassa päämääränä suojata omien joukkojen vetäytymistä. Tulta käyttivät erilliset patterit. Rannikon suojassa vetäytyvien rykmenttien vetäytymistä suojattiin aina mahdollisuuksien mukaan rannikkotykistöllä ja laivatykein. Kaikkien taisteluiden kuluessa vihollistykistö toimi hyvässä yhteistoiminnassa jälkijoukkojen osastojen kanssa, käyttäen laajasti erillisten pattereiden kantamia saattoi taitavasti tukea kahta eri teiden suunnissa vetäytyvää jälkijoukkoa.
PIONEERIJOUKOT
Saksalaispuolustus Murmanskin suunnassa oli järjestetty vuoristo-olosuhteissa pataljoonien linnoitetuista puolustuskeskuksista. Kaikkein kehittynein linnoitusjärjestelmä oli Länsilitsajoen tasalla. Osalla kumpareesta 334.2 ja siitä edelleen länteen oli puolustuskeskukset rakennetut käyttäen hallitsevia kukkuloita ja järvikannaksia. Murtoalueella Tsaprjärvestä kumpareeseen 237.1 noin 16 kilometrin rintamalla vihollisella oli kuusi hyvin linnoitettua komppanian puolustuskeskusta, joiden välillä oli yhtenäinen tuliasemaverkosto. Jokainen puolustuskeskus sijaitsi hallitsevalla harjanteella, ja sillä oli kukkulan ympärille rakennettu puolustus, hyvä näkyväisyys ja ampuma-ala. (LIITE 13a)
Puolustuskeskuksien linnoitusrakenteiden tiheys murtoalueilla oli seuraava:
Juoksuhautojen syvyys 1,4 – 1,8 metriä. Syvyyttä säädeltiin kivirakennelmilla. Ampumasyvennykset ja konekivääriasemat olivat etupäässä avoimia ampuma-aukkoineen, ja reunat oli rakennettu kivistä sementillä vahvennettuna. Etuosan paksuus oli 1,5 metriä. Konekivääriasemissa oli kääntyvä konekivääripöytä, jossa oli betoninen suojakilpi. Puolustuskeskuksissa oli kranaatinheittimillä mahdollisuus ampua joka suuntaan. Puolustuskeskusten välissä oli kumpareilla erillisiä jalkaväen ampumapesäkkeitä. Puolustuksen vahvistamiseksi oli käytetty hyväksi vaikeakulkuisia alueita, mikä helpotti saksalaisten puolustusta ja vaikeutti joukkojemme hyökkäysoperaatiota (Liite 2).
Juoksuhautojen syvyys 1,4 – 1,8 metriä. Syvyyttä säädeltiin kivirakennelmilla. Ampumasyvennykset ja konekivääriasemat olivat etupäässä avoimia ampuma-aukkoineen, ja reunat oli rakennettu kivistä sementillä vahvennettuna. Etuosan paksuus oli 1,5 metriä. Konekivääriasemissa oli kääntyvä konekivääripöytä, jossa oli betoninen suojakilpi. Puolustuskeskuksissa oli kranaatinheittimillä mahdollisuus ampua joka suuntaan. Puolustuskeskusten välissä oli kumpareilla erillisiä jalkaväen ampumapesäkkeitä. Puolustuksen vahvistamiseksi oli käytetty hyväksi vaikeakulkuisia alueita, mikä helpotti saksalaisten puolustusta ja vaikeutti joukkojemme hyökkäysoperaatiota (Liite 2).
ILMAVOIMAT
Vihollisilmavoimien toiminta rajoittui keskitys- ja ryhmitysvaiheessa tiedustelulentoihin, joita suorittivat Fockewulf FV-189 tiedustelukoneet, joita saattoivat Messerschmitt ME-109 (BF-109) hävittäjät.
Vihollisilmavoimien toiminta rajoittui keskitys- ja ryhmitysvaiheessa tiedustelulentoihin, joita suorittivat Fockewulf FV-189 tiedustelukoneet, joita saattoivat Messerschmitt ME-109 (BF-109) hävittäjät.
Taisteluiden aikana pienehköt Junkers 87 ryhmät pommittivat vetäytymisen aikana meidän joukkojemme taisteluryhmityksiä, keskityksiä ja siirtyviä joukkoja. Pimeän aikana ilmestyi yksittäisiä yötoimintakoneita, jotka pommittivat teitä ja ylimenopaikkoja.
- Vihollinen, joka tiesi joukkojemme hyökkäysvalmiudesta, yllättyi iskujen voimasta, taisteluun suunnattujen joukkojen määrästä ja alkaneen operaation mittakaavasta.
- Vihollinen luotti ennen hyökkäystämme puolustustasoihin, mutta ensimmäisten taistelupäivien jälkeen sen päävoimiin kohdistuva saarrostusuhka pakotti vihollisen jättämään asemat ja aloittamaan pikaisesti vetäytymisen koko rintamalla.
- Vihollisen ei onnistunut järjestää suunnitelmallista vetäytymistä. Vihollinen joutui noudattamana koko operaation ajan meidän takaa-ajavien ja koukkaavien rykmenttimme tahtoa, ja pakotti sen taisteluun meille edullisissa olosuhteissa.
- 2-3 km toisistaan erillään oleviin puolustuskeskuksiin perustunut vihollisen puolustus antoi mahdollisuuden kiertää ja saartaa ne, mikä mahdollisti koko puolustuksen murtamisen.
- Vihollisen vetäytymistaistelun taktiikka perustui viivytystasoihin, jotka pyritään päättäväisesti pitämään tykistön ja linnoitteiden avulla.
- Saksalaisjoukot olivat haavoittuvaisia sivustojensa vuoksi ja aloittivat säännöllisesti vetäytymisen, kun joukkojemme eteneminen uhkasi heidän sivustaansa.
3. OMAT JOUKOT
Lokakuun 7. 1944 hyökkäykseen ryhtyneet armeijan joukot mursivat 20 päivän aikana saksalaisten vahvan kantalinnoitetun puolustuksen ja vapauttivat täysin Petsamon alueen ja osan Pohjois-Norjan aluetta. Taistelun aikana tuhottiin 28910 vihollisen sotilasta ja upseeria, otettiin 1579 vankia sekä suuri määrä sotasaalista.
Lokakuun 7. 1944 hyökkäykseen ryhtyneet armeijan joukot mursivat 20 päivän aikana saksalaisten vahvan kantalinnoitetun puolustuksen ja vapauttivat täysin Petsamon alueen ja osan Pohjois-Norjan aluetta. Taistelun aikana tuhottiin 28910 vihollisen sotilasta ja upseeria, otettiin 1579 vankia sekä suuri määrä sotasaalista.
JALKAVÄKI
7. lokakuuta 1944, kaksi tuntia ja 35 minuuttia kestäneet voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen, armeijan joukot ryhtyivät hyökkäykseen, ja ensimmäisenä hyökkäyspäivänä mursivat vihollisen puolustuksen läpi 16 km levyisellä alueella. Jatkaen hyökkäystä vaikeakulkuisessa maastossa, armeijan joukot ylittivät Titovka-joen, Petsamo-joen ja Naamijoen, ja valtasivat 12.10.1944 tienristeyksen alueen ja tärkeän Luostarin asutuskeskuksen. 15.10.1944 kiivaiden taisteluiden jälkeen joukot valtasivat Petsamon kaupungin ja sataman, vapauttivat 22.10.1944 Nikkelin (Kolosjoen) kaivosalueen, ja etenivät Norjan rajalle. Ylitettyään valtakunnan rajan, joukot suorittivat Jarfjordenin lahden ylimenon ja Perkfjordin lahden ylimenon, ja valtasivat 25.10.1944 vahvan puolustuskeskuksen ja saksalaisten Pohjois-Norjan pääsataman, Kirkkoniemen kaupungin. 27.10.1944 osa armeijan joukoista valtasi Nautsin ja etenivät Suomen rajalle. Marraskuun alussa armeijan joukot ryhmittyivät puolustukseen saavutetuille tasoille suoritettuaan loppuun armeijan ylijohdon antaman käskyn.
Hyökkäysoperaation aikana vihollinen kärsi suuria miestappioita ja kalustotappioita. Armeijan joukot kaappasivat tai tuhosivat lähes kaiken Saksan 19. vuoristoarmeijakunnan raskaan aseistuksen ja kaluston.
a) Armeijan joukkojen taistelujärjestys vihollisen puolustuksen murtamisessa.
Armeijan komentajan ajatuksen mukaan suojaavan armeijaryhmän joukkojen taistelujärjestys käsitti yhden portaan. Pääiskun suorittaneiden armeijakuntien ryhmitys oli 1 – 2 portainen. Pääiskun divisioonien taistelujärjestys oli kaksi- tai kolmiportainen.
7. lokakuuta 1944, kaksi tuntia ja 35 minuuttia kestäneet voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen, armeijan joukot ryhtyivät hyökkäykseen, ja ensimmäisenä hyökkäyspäivänä mursivat vihollisen puolustuksen läpi 16 km levyisellä alueella. Jatkaen hyökkäystä vaikeakulkuisessa maastossa, armeijan joukot ylittivät Titovka-joen, Petsamo-joen ja Naamijoen, ja valtasivat 12.10.1944 tienristeyksen alueen ja tärkeän Luostarin asutuskeskuksen. 15.10.1944 kiivaiden taisteluiden jälkeen joukot valtasivat Petsamon kaupungin ja sataman, vapauttivat 22.10.1944 Nikkelin (Kolosjoen) kaivosalueen, ja etenivät Norjan rajalle. Ylitettyään valtakunnan rajan, joukot suorittivat Jarfjordenin lahden ylimenon ja Perkfjordin lahden ylimenon, ja valtasivat 25.10.1944 vahvan puolustuskeskuksen ja saksalaisten Pohjois-Norjan pääsataman, Kirkkoniemen kaupungin. 27.10.1944 osa armeijan joukoista valtasi Nautsin ja etenivät Suomen rajalle. Marraskuun alussa armeijan joukot ryhmittyivät puolustukseen saavutetuille tasoille suoritettuaan loppuun armeijan ylijohdon antaman käskyn.
Hyökkäysoperaation aikana vihollinen kärsi suuria miestappioita ja kalustotappioita. Armeijan joukot kaappasivat tai tuhosivat lähes kaiken Saksan 19. vuoristoarmeijakunnan raskaan aseistuksen ja kaluston.
a) Armeijan joukkojen taistelujärjestys vihollisen puolustuksen murtamisessa.
Armeijan komentajan ajatuksen mukaan suojaavan armeijaryhmän joukkojen taistelujärjestys käsitti yhden portaan. Pääiskun suorittaneiden armeijakuntien ryhmitys oli 1 – 2 portainen. Pääiskun divisioonien taistelujärjestys oli kaksi- tai kolmiportainen.
KAAVIO 2
(1) Kaavio armeijan taisteluryhmityksestä vihollispuolustusta murrettaessa
(2) Kenraaliluutnantti Ligorevitshin joukot 2. ukrainalainen, 45. jalkaväkidivisioona, 3. moottoroitu jalkaväkipataljoona. (kaikki yhtymät ja joukkoyksiköt etulinjassa).
(1) Kaavio armeijan taisteluryhmityksestä vihollispuolustusta murrettaessa
(2) Kenraaliluutnantti Ligorevitshin joukot 2. ukrainalainen, 45. jalkaväkidivisioona, 3. moottoroitu jalkaväkipataljoona. (kaikki yhtymät ja joukkoyksiköt etulinjassa).
Tällainen taistelujärjestys osoittautui täysin oikeaksi – Se takasi iskun voimistamisen koko läpimurron ajan, tarjosi mahdollisuuden käyttää laajalti toisia ja kolmansia portaita erillisten puolustuskeskusten ja vihollisryhmien kiertämiseksi, saartamiseksi ja valtaamiseksi, ja turvasi luotettavasti omat sivustat ja varmisti saksalaisten vastahyökkäysten oikea-aikaisen torjunnan.
Vuoristo-olosuhteet takaavat toisen ja kolmannen portaan sotaväen suojautumisen tykistö- ja kranaatinheitintulelta ja ilmavoimien tulelta niin lähtöasemassa kuin taistelujen edetessä.
Vuoristo-olosuhteet takaavat toisen ja kolmannen portaan sotaväen suojautumisen tykistö- ja kranaatinheitintulelta ja ilmavoimien tulelta niin lähtöasemassa kuin taistelujen edetessä.
b) Jalkaväen hyökkäystaistelun edellytykset napapiiri- ja tunturiolosuhteissa.
Käydyissä taisteluissa saatu kokemus osoittaa, että vuoristo-olosuhteissa jalkaväen menestyksellisen hyökkäyksen pääedellytys on päättäväinen saarrostus yhdistettynä rintamahyökkäykseen.
Tämän vuoksi on välttämätöntä, että jalkaväen yksiköt on koulutettu ja harjoitettu suorittamaan pitkiä marsseja vaikeakulkuisissa tunturiolosuhteissa, järvisessä ja soisessa maastossa, heidän piti kyetä suunnistamaan hyvin ja ylläpitämään heille käsketyn etenemissuunnan. Pienten jalkaväkiyksiköiden (ryhmä, joukkue, komppania) johtajien aloitteellisuudella on suuri merkitys, kuten 24.10.1944 10. kaartin jalkaväkidivisioonan joukkue tehtävää suorittaessaan: Vihollisen yksittäiset jalkaväkisotilaat tulittivat joukkojamme. Kuultuaan samaan aikaan, että kumpareen no. 202 alueella käytiin laajamittaista taistelua, päätti että ei käyneet taisteluun yksittäisten jalkaväkisotilaiden kanssa, vaan joukkue hyökkäsi väliaikaisesti omasta reitistä poiketen rautatietä pitkin pohjoiseen ja eteni auttamaan naapuriyksikköä.
Edettyään vihollisen selustaan, joukkue teki yllätyshyökkäyksen Björnevandin alueella puolustavaa vihollista vastaan, ja sen jälkeen jatkoi hyökkäystä kumpareelle no. 202. Komppanian vahvuinen vihollinen tuli lyödyksi, ja sen jäljelle jääneet osat vetäytyivät epäjärjestyksessä. Taistelun jälkeen jokainen joukkue alkoi etenemään uudelleen, jokainen omaa reittiä seuraten.
Käydyissä taisteluissa saatu kokemus osoittaa, että vuoristo-olosuhteissa jalkaväen menestyksellisen hyökkäyksen pääedellytys on päättäväinen saarrostus yhdistettynä rintamahyökkäykseen.
Tämän vuoksi on välttämätöntä, että jalkaväen yksiköt on koulutettu ja harjoitettu suorittamaan pitkiä marsseja vaikeakulkuisissa tunturiolosuhteissa, järvisessä ja soisessa maastossa, heidän piti kyetä suunnistamaan hyvin ja ylläpitämään heille käsketyn etenemissuunnan. Pienten jalkaväkiyksiköiden (ryhmä, joukkue, komppania) johtajien aloitteellisuudella on suuri merkitys, kuten 24.10.1944 10. kaartin jalkaväkidivisioonan joukkue tehtävää suorittaessaan: Vihollisen yksittäiset jalkaväkisotilaat tulittivat joukkojamme. Kuultuaan samaan aikaan, että kumpareen no. 202 alueella käytiin laajamittaista taistelua, päätti että ei käyneet taisteluun yksittäisten jalkaväkisotilaiden kanssa, vaan joukkue hyökkäsi väliaikaisesti omasta reitistä poiketen rautatietä pitkin pohjoiseen ja eteni auttamaan naapuriyksikköä.
Edettyään vihollisen selustaan, joukkue teki yllätyshyökkäyksen Björnevandin alueella puolustavaa vihollista vastaan, ja sen jälkeen jatkoi hyökkäystä kumpareelle no. 202. Komppanian vahvuinen vihollinen tuli lyödyksi, ja sen jäljelle jääneet osat vetäytyivät epäjärjestyksessä. Taistelun jälkeen jokainen joukkue alkoi etenemään uudelleen, jokainen omaa reittiä seuraten.
KAAVIO 3
(1) Vihollisen taisteluliikkeet
(2) Björnevand
(3) Naapuri
(1) Vihollisen taisteluliikkeet
(2) Björnevand
(3) Naapuri
Taistelukokemus osoittaa, että tykistö ei usein voi saattaa saartavia yksiköitä ja siksi alayksiköiden johtajien täytyy toteuttaa taistelu omalla tulivoimallaan. Suoritettaessa koukkauksia tiettömissä olosuhteissa on tarkoituksenmukaista:
a) Kranaatinheitinkomppanioissa yksi joukkue kuljettaa 2 – 3 kranaatinheitintä ja loput miehistä kantavat kranaatteja.
b) 120 mm kranaatinheitinpatterissa yksi joukkue kuljettaa heitinkaluston, ja loput kranaatinheitinpatterin hevosista varataan kranaattien kuljetukseen.
c) Tykistön mukana seuraavaa kalustoa vähennetään, jotta voidaan kuljettaa enemmän ampumatarvikkeita.
Käytyjen taistelujen kuluessa suurta osaa näyttelivät pienet ryhmät (5 – 7 henkilöä), jotka tunkeutuivat vihollisen ryhmityksen läpi ja toimivat selustassa. Ennen hyökkäyksen alkua tällaiset ryhmät muodostettiin kaikissa alayksiköissä ja heille annettiin erikoiskoulutus.
Taistelujen kuluessa hyökkäävien yksiköiden pienryhmät, jotka toimivat suunnitelmallisesti käyttäen hyväkseen maastoa, kiersivät vihollisen ryhmityksen ja tulipesäkkeet, ja hyökkäsivät niiden kimppuun selustasta, millä ne takasivat omien yksiköidensä taistelumenestyksen. Joskus nämä ryhmät suorittivat tehtäviä vihollisen viestilinjojen tuhoamiseksi ja paniikin aikaansaamiseksi vihollisen selustassa.
3. 126. jalkaväkiarmeijakunnan vihollisen sivustaan suorittama saarrostusmarssi.
126. kevyen jalkaväkiarmeijakunnan syvä saarrostusmarssi armeijan hyökkäysoperaation yhteydessä ja sen taistelu vihollisyhteyksiä vastaan on erittäin mielenkiintoinen. Armeijakunnan hyökkäysoperaation ensimmäisessä vaiheessa armeijakunnalle oli annettu tehtäväksi syvällä vihollisen sivustan kiertoliikkeellä edetä Luostarin – Ahmalahden tielle katkaisten vihollisen reserveiltä tien ja olla päästämättä reservejä Nikkelin ja Ahmalahden alueilta ja katkaista saksalaisten Luostarin alueella olevilta joukoilta vetäytymistie lounaan suuntaan.
Armeijakunnan 70 km pituinen etenemistie kulki tiettömän, vuoristoisen, kallioisen ja soisen maaston läpi.
Armeijakunta suoritti marssin kahtena yhdensuuntaisena jonona (prikaateittain). Prikaatit puolestaan etenivät kahtena rinnakkaisena kolonnana. Tällainen etenemisjärjestys lyhensi marssiryhmitystä ja takasi samanaikaisesti paremman taistelun, johtamisvalmiuden taistelujen syntymisen varalle. Tykistö ja heittimistö (kolme patteria vuoristotykkejä ja kolme 107 mm kranaatinheitinpatteria) seurasivat armeijakuntaa ampumatarvikkeineen, 140 laukausta jokaista tykkiä kohti, 80 kranaattia jokaista 107 mm heitintä kohti, 120 laukausta 82 mm heitintä kohti, jotka kuljetettiin hevosten ja porojen vetämissä ahkioissa ja osittain miehistöjen kantamana.
Keskipaino sisältäen 8 vuorokauden kuivamuona-annoksen kannettavat taisteluvarusteet ja ampumatarvikkeita:
126. kevyen jalkaväkiarmeijakunnan syvä saarrostusmarssi armeijan hyökkäysoperaation yhteydessä ja sen taistelu vihollisyhteyksiä vastaan on erittäin mielenkiintoinen. Armeijakunnan hyökkäysoperaation ensimmäisessä vaiheessa armeijakunnalle oli annettu tehtäväksi syvällä vihollisen sivustan kiertoliikkeellä edetä Luostarin – Ahmalahden tielle katkaisten vihollisen reserveiltä tien ja olla päästämättä reservejä Nikkelin ja Ahmalahden alueilta ja katkaista saksalaisten Luostarin alueella olevilta joukoilta vetäytymistie lounaan suuntaan.
Armeijakunnan 70 km pituinen etenemistie kulki tiettömän, vuoristoisen, kallioisen ja soisen maaston läpi.
Armeijakunta suoritti marssin kahtena yhdensuuntaisena jonona (prikaateittain). Prikaatit puolestaan etenivät kahtena rinnakkaisena kolonnana. Tällainen etenemisjärjestys lyhensi marssiryhmitystä ja takasi samanaikaisesti paremman taistelun, johtamisvalmiuden taistelujen syntymisen varalle. Tykistö ja heittimistö (kolme patteria vuoristotykkejä ja kolme 107 mm kranaatinheitinpatteria) seurasivat armeijakuntaa ampumatarvikkeineen, 140 laukausta jokaista tykkiä kohti, 80 kranaattia jokaista 107 mm heitintä kohti, 120 laukausta 82 mm heitintä kohti, jotka kuljetettiin hevosten ja porojen vetämissä ahkioissa ja osittain miehistöjen kantamana.
Keskipaino sisältäen 8 vuorokauden kuivamuona-annoksen kannettavat taisteluvarusteet ja ampumatarvikkeita:
- jalkaväkimiehillä 35 kg
- konepistoolimiehillä 36 kg
- heitinmiehillä 35 kg
- tykkimiehillä 42 kg
- raskaalla konekiväärimiehellä 40 kg
- hevosvetoinen ahkio 130 kg
- porovetoinen ahkio 35 kg
Valtavien vaikeuksien kautta armeijakunta eteni sille määrätyn reitin neljässä vuorokaudessa ja valtasi 10. lokakuuta 1944 taistelemalla tienhaaran Luostari – Ahmalahti – Nikkeli. Jatkossa armeijan hyökkäysoperaation edetessä armeijakunta suoritti menestyksellisesti useiden yrityksien kautta tehtävänsä katkaista vihollisen yhteydet.
Kaiken kaikkiaan operaation alusta 28:een lokakuuta 1944 armeijakunta eteni tiettömässä, vaikeakulkuisessa maastossa yli ____ km, kävi kiivaita taisteluita suurten vihollisvoimien kanssa Luostari – Ahmalahti – Nikkeli -tienhaaran maatossa; Petsamo-Tarnet -tiellä (karttaruutu 1620, 1622); tiellä Salmijärvi – Kirkkoniemi (karttaruudut 2090, 3090) Munkelbenin ja Neidenin (Näätämön) alueella.
Käytyjen taisteluiden tuloksena tuhottiin tai haavoitettiin 7000 vihollista, otettiin vangiksi 111 sotilasta ja upseeria sekä saatiin suuri määrä sotasaalista.
126. kevyen armeijakunnan sotatoimet mahdollistivat Petsamon, Luostarin ja Kirkkoniemen valtaamisen ja niitä puolustavien vihollisyksiköiden tuhoamisen.
126. kevyen armeijakunnan suorittamat marssit vahvistivat mahdollisuuden siirtää suuryhtymiä tykistöineen läpi vuoristoisen, kallioisen, metsäisen ja soisen arktisen alueen.
Suurten yhtymien (armeijakunta, prikaati) marssi on tarkoituksenmukaista suorittaa 2 – 4 yhdensuuntaisesti etenevässä kolonnassa.
Saarrostusmarsseja organisoidessaan armeijan esikunnan on suunniteltava saartavien yhtymien ja joukkoyksiköiden huolto käyttämällä ilmavoimia materiaalin pudotuksiin. Haavoittuneiden ja kuormien evakuointi lentokoneilla on mahdollista ainoastaan vallatuilta lentokentiltä.
Kevyen armeijakunnan taktinen käyttö armeijan hyökkäysoperaatioissa vihollisen yhteyksien katkaisemiseksi osoittautui tarkoituksenmukaiseksi.
Kaiken kaikkiaan operaation alusta 28:een lokakuuta 1944 armeijakunta eteni tiettömässä, vaikeakulkuisessa maastossa yli ____ km, kävi kiivaita taisteluita suurten vihollisvoimien kanssa Luostari – Ahmalahti – Nikkeli -tienhaaran maatossa; Petsamo-Tarnet -tiellä (karttaruutu 1620, 1622); tiellä Salmijärvi – Kirkkoniemi (karttaruudut 2090, 3090) Munkelbenin ja Neidenin (Näätämön) alueella.
Käytyjen taisteluiden tuloksena tuhottiin tai haavoitettiin 7000 vihollista, otettiin vangiksi 111 sotilasta ja upseeria sekä saatiin suuri määrä sotasaalista.
126. kevyen armeijakunnan sotatoimet mahdollistivat Petsamon, Luostarin ja Kirkkoniemen valtaamisen ja niitä puolustavien vihollisyksiköiden tuhoamisen.
126. kevyen armeijakunnan suorittamat marssit vahvistivat mahdollisuuden siirtää suuryhtymiä tykistöineen läpi vuoristoisen, kallioisen, metsäisen ja soisen arktisen alueen.
Suurten yhtymien (armeijakunta, prikaati) marssi on tarkoituksenmukaista suorittaa 2 – 4 yhdensuuntaisesti etenevässä kolonnassa.
Saarrostusmarsseja organisoidessaan armeijan esikunnan on suunniteltava saartavien yhtymien ja joukkoyksiköiden huolto käyttämällä ilmavoimia materiaalin pudotuksiin. Haavoittuneiden ja kuormien evakuointi lentokoneilla on mahdollista ainoastaan vallatuilta lentokentiltä.
Kevyen armeijakunnan taktinen käyttö armeijan hyökkäysoperaatioissa vihollisen yhteyksien katkaisemiseksi osoittautui tarkoituksenmukaiseksi.
PANSSARIVAUNUT
Armeijan kokoonpanoon saapuneet panssari- ja rynnäkkötykkijoukkoyksiköt suorittivat menestyksellisesti 120 – 150 km marssin ja keskitettiin oikea-aikaisesti ja salaa hyökkäyksen lähtöasemiin.
Taistelun kuluessa panssarijoukot toimivat yhteistoiminnassa jalkaväen kanssa murtauduttaessa vihollisasemaan ja suoritettaessa takaa-ajoa. Panssarivaunujen ilmestyminen taistelukentälle oli täydellinen yllätys saksalaisille, ja ne aiheuttivat hämmennystä saksalaisjoukoissa, mikä näytteli omaa positiivista rooliaan vihollispuolustuksen murtamisessa. Vihollinen oletti panssarivaunujen käytön olevan mahdotonta arktisissa olosuhteissa, eikä sillä ollut järjestettynä panssarintorjuntaa, mikä mahdollisti panssarivaunujen nopean etenemisen operaation ensimmäisessä vaiheessa. Jatkossa vihollinen keskitti panssarintorjuntakalustoa ja ryhtyi käyttämään laajamittaisesti panssarintorjuntamiinoja, mikä hidasti ja vaikeutti panssarivaunujen etenemistä operaation seuraavissa vaiheissa.
Panssari- ja mekanisoitujen joukkojen taistelukokemukset osoittavat seuraavaa:
Armeijan kokoonpanoon saapuneet panssari- ja rynnäkkötykkijoukkoyksiköt suorittivat menestyksellisesti 120 – 150 km marssin ja keskitettiin oikea-aikaisesti ja salaa hyökkäyksen lähtöasemiin.
Taistelun kuluessa panssarijoukot toimivat yhteistoiminnassa jalkaväen kanssa murtauduttaessa vihollisasemaan ja suoritettaessa takaa-ajoa. Panssarivaunujen ilmestyminen taistelukentälle oli täydellinen yllätys saksalaisille, ja ne aiheuttivat hämmennystä saksalaisjoukoissa, mikä näytteli omaa positiivista rooliaan vihollispuolustuksen murtamisessa. Vihollinen oletti panssarivaunujen käytön olevan mahdotonta arktisissa olosuhteissa, eikä sillä ollut järjestettynä panssarintorjuntaa, mikä mahdollisti panssarivaunujen nopean etenemisen operaation ensimmäisessä vaiheessa. Jatkossa vihollinen keskitti panssarintorjuntakalustoa ja ryhtyi käyttämään laajamittaisesti panssarintorjuntamiinoja, mikä hidasti ja vaikeutti panssarivaunujen etenemistä operaation seuraavissa vaiheissa.
Panssari- ja mekanisoitujen joukkojen taistelukokemukset osoittavat seuraavaa:
- Läpipääsemättömässä, panssarivarmassa maastossa panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä voidaan käyttää vain tieurilla jonomuodossa.
- Panssarijoukkoyksiköille on ehdottomasti alistettava riittävä määrä pioneereja kapulateiden rakentamiseksi, teiden ja siltojen korjaamiseksi ja miinakenttien purkamiseksi.
- Jokien, järvien ja lahtien suuri määrä kiertomahdollisuuksien puuttuessa vaatii taisteluryhmityksiltä ponttoonikalustoa, joka pystyy kantamaan panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä.
- Yksittäisen tien suunnalla on tarkoituksenmukaista käyttää vain yhtä rynnäkkötykkipatteria, koska suurempi määrä ei voi käyttää tykistötultaan koko tehollaan.
- Fordin valmistamat amfibioajoneuvot osoittautuivat hyviksi vesistöjen ylimenoissa ja maihinnousuosastojen kuljettamisessa vihollisen selustaan.
JOHTOPÄÄTÖKSET OMIEN JOUKKOJEN KÄYTÖSTÄ
- Armeijan joukkojen hyökkäyksen aikana käytettiin liikkuvaa saarrostustaktiikkaa vihollisen sivustoihin ja selustaan.
- Joukkojemme suorittamat operatiiviset ja taktiset liikkeet näyttelivät ratkaisevaa osaa armeijan taistelumenestyksessä.
- Kokemus osoitti, että taisteluliikkeiden menestyksellisen suorittamisen edellytyksenä vaadittiin ennen kaikkea joukkojen taitoa ja koulutusta suorittaa pitkiä marsseja tiestön ulkopuolella ja vaikeakulkuisessa maastossa arktisissa olosuhteissa.
- Panssaroitujen joukkojen taistelutoimet osoittavat panssarivaunujen ja rynnäkkötykistön täydet mahdollisuudet toimia arktisissa olosuhteissa.
III. KÄSKYN NO. 0443 TÄYTTÄMINEN
Taistelukokemusosaston apulaispäälliköllä, konekirjoittajalla ja piirtäjällä ei ollut täydennettävää tähän raporttiin.
Taistelukokemusosaston apulaispäälliköllä, konekirjoittajalla ja piirtäjällä ei ollut täydennettävää tähän raporttiin.
Raportin allekirjoitukset
14. erillisen armeijan operatiivisen osaston päällikkö Eversti Teperikov
14. armeijan taistelukokemusosaston päällikkö Everstiluutnantti Loktev.
14. armeijan taistelukokemusosaston päällikkö Everstiluutnantti Loktev.
Kommentit.
- Neuvostoliitto selvisi voittajana Petsamo-Kirkkoniemi hyökkäysoperaatiosta, mutta se ei saavuttanut hyökkäykselle asetettua tavoitetta Saksan XIX vuoristoarmeijakunnan ja armeijakuntaryhmä Rübelin saartamista ja tuhoamista.
- Neuvostoliiton massiivisen hyökkäyksen johdosta Saksan 20. vuoristoarmeijan joukot joutuivat nopeuttamaan vetäytymistään Petsamon alueelta Norjaan. Saksan armeijan johto oli päättänyt 4.10.1944 Petsamon alueen joukkojen vetäytymisestä ja materiaalivarastojen evakuoimisesta Lyngenin-Narvikin alueelle Pohjois-Norjaan. Saksalaisten alkuperäisen tavoitteena oli aloittaa vetäytyminen Petsamon alueelta lokakuun puolivälissä 1944 [02, s.103].
- Tietolähteessä [03, s. 116] on esitetty, että Petsamo-Kirkkoniemen operaation heikkoutena oli STAVKAsta joutuva Pohjoisen laivaston maihinnousun viivästyminen. Meretskov oli esittänyt STAVKAlle, että pohjoisen laivaston merijalkaväen hyökkäys tulisi ajoittaa samaan aikaan kuin maavoimien hyökkäys Petsamon alueella. Käytännössä Pohjoisen laivaston merisotavoimat aloitti hyökkäyksen noin 30 tuntia sen jälkeen, kun Saksan joukoille rintaman sivustalla oli annettu määräys vetäytyä. Tämä viive esti Golovkon Pohjoisen laivaston merisotavoimia saartamasta saksalaisjoukkoja rintaman vasemmalla sivustalla.
- Meretskovin hyökkäyssuunnitelmassa ei otettu huomioon tarvetta seurata saksalaisjoukkoja Norjan puolelle [03, s.116].
- Suomen puolella olevan Paatsjoen-Jäniskosken alueen miehittäminen nähtiin Neuvostoliiton johdossa tarpeelliseksi ilmeisesti sen jälkeen kun todettiin, että Jäniskosken voimalaitos oli syöttänyt Kolosjoen nikkelikaivoksen tarvitseman sähkön ennen kuin saksalaiset tuhosivat kaivoksen laitteet ja rakennelmat.
- Puna-armeijalla oli mahdollisuus saartaa ja tuhota Alakurtin Werman-linjalta vetäytynyt 163. divisioona, mutta Stalinin päätöksellä saarrostus avattiin ja 163. divisioona pääsi vetäytymään Sallan kautta länteen Ks. linkki. Myöhemmin saksalaiset siirsivät 163. divisioonan kaksi rykmenttiä (Kampfgruppe Rübel) Salmijärven-Kolosjoen alueelle taistelemaan puna-armeijan joukkoja vastaan.
Tietolähteet:
- [01] Lyhyt yhteenveto 14 armeijan joukkojen taistelukokemuksista lokakuussa 1944 (Краткая сводка обобщенного боевого опыта войск 14 А за октябрь месяц 1944 года): Arkisto TsAMO, Fund: 363, Inventory: 6208, File: 337.
- [02] F.W. Thorban / Petsamon ja Kirkkoniemen torjuntataistelut 1944.
- [03] Leavenworth Papers Number 17 - The Petsamo-Kirkenes Operation: Soviet Breakthrough and Pursuit in the Arctic, October 1944 / Major James F. Gebhardt.
- [04] Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940 - 1945 / Earl F. Ziemke.
© Copyright Tuomo Kallioniemi 2019 - 2020 / Contact -yhteydenotto