Muistelmia Kuusamon korsuajasta - Meimi Mäntyniemi
Meimi Mäntyniemen kirjoituksia ajasta sodan jälkeen vuonna 1945, jolloin Kuusamon kirkonkylään palaavat evakot asuivat väliaikaisesti kunnostetuissa puna-armeijan omaan käyttöönsä rakentamissa asuinkorsuissa.
"Evakosta palattuaan moni pettyi haeskellessaan piilottamiaan tavaroita. Näin kävi Aarne Säkkisen kotona. He olivat juuri ennen evakkoon lähtöä ostaneet melko uudet huonekalut naapurissa asuneelta etsivä Niemelältä. Epäiltiin myöhemmin, että hänellä mahtoi olla enemmän tietoa siitä, mitä tuleman piti, kun arvasi kaupata omaisuuttaan siinä jamassa. Huonekalut, kellot ja muut arvoesineet vietiin hevosella Matkajoelle latoon ja piilotettiin heinien alle. Tavarat olisivat olleet tarpeen silloin, kun aloiteltiin korsuasumista Meskusjokivarressa, "valloitettiin” pari ihmisille ja eläimille niistä 25 - 30 korsusta, jotka venäläiset olivat sille alueelle rakentaneet. Mutta eipä ollut mitään jäljellä. Lato purettu korsutarvikkeiksi, heinät syötetty punaarmeijan hevosille ja huonekalut viety rajan taakse.
Marraskuun puoliväli oli ohitettu, Lapin sota päättynyt ja sotilaita kotiutettiin. Siviiliväestö asusti evakkopaikkakunnilla, saksalaiset oli häädetty pois maasta, mutta venäläisten hajuveden tuoksu leijui vielä korsukylissä."
Kotikontujen tienoita tervehtimään
"Kaksikymmentäviisi Kuusamon miestä oli siinä vapautettujen joukossa. Autokyyti saatiin Kuoliolle saakka. Siellä yövyttiin Kujalan pirtissä. Aamulla varhain lähdettiin kävelemään kirkolle. Puolenpäivän aikaan saatiin Toranginahosta evästäydennystä, ja kaksi kaverusta lähti jatkamaan matkaa ristiriitaisin miettein. Mihin kuolemanvarjon maahan tässä ollaan menossa? Entinen kotikylän raitti! Pitipä oikein tarkkaan ajatella, minkä talon korsteeni oli tuo tai tuo. Tämäkö neljäntienhaara? Varmoina maamerkkeinä siinä Otso ja tuolla posti, jotka olivat uhmanneet polttajan täydellistä tahoa. Kolmekymmentäluvun iloinen meininki muistuu mieleen: markkinat ja römppäviikot. Nyt ei totisesti oltu mitään parkettien partaveitsiä!"
Tanssi yli hautojen
"Outoa! Ei ollut kirkkoa; savupiippu vain ja portaat ja kivijalat törröttivät. Näkyvyyttä Vihtasalmeen asti, peilikirkasta jäätä. Hautausmaalla tuoreita hevosenkavioiden ja vankkurinrattaiden jälkiä ristiin rastiin. Täällähän onkin tainnut olla eri hulinat! Uskoako silmiään vai ei? Tuossahan on Alavuoman Hermannin ajoreki, tuossa Kallion Kallen, heteka, nimilappu vielä mukana.
Tuttuja tarve-esineitä keräämään rekeen... ja lisää ihmettelemistä: korsuja järvelle päin viettävässä rinteessä, sairaalan alueella myös. Iso betonirakenteinen kellarikin muutettu korsuksi. Sinne raahattiin heteka talteen ja aiottiin huomenna hakea, mutta ei sitä sitten enää ollut. Oli siis liikkunut muitakin omaisuuden katselijoita. Korsujen asukkaat olivat hiljattain poistuneet; maanalaiset majat eivät olleet vielä ehtineet tuulettaa.
Tolpanniemeläisten tavaroilla lastattu reki huilasi hyvin kaljamalla, kun astiakuorma vietiin piiloon Vihtasalmen rannalle vesakkoon. Pahat aavistukset kävivät mielessä jo korsualueella, kun siellä oli tutun näköisiä ovia karmeineen ja ikkunoita pokineen."
Tiedän paikan armahan
"Hanhela ei ollut lämmitettävässä kunnossa. Puna-armeijalaiset olivat tehneet yli-isot tuuletusaukot. Vesikatto oli sentään paikoillaan. Pirtin laipio oli aikoinaan naulattu niin lujaan, että eivät olleet saaneet lautoja irti. Kaikki, mikä oli ollut helpommin irrotettavissa, oli viety, jopa koko porstua. Sauna oli ollut kranaatinheittimen maalitauluna, pellot ampumaharjoituskenttänä. Maahan oli kaivettu metrin syvyinen kuoppa, joka oli peitetty hirsikatoksella ja multakerroksella. Periskoopin avulla oli kuopasta tarkkailtu tuloksia ja ilmoitettu ne ampujille. Sellaisia sotaleikkejä oli ollut naapurimaan pojilla.
Ilta alkoi jo hämärtyä eikä ollut vielä yösijaa. Puolen kilometrin päässä Tolpanniemeen päin oli sauna, joka herätti toiveita. Sen pystyi lämmittämään kuumaksi. Peseydyttiin ulkopuolella, että lattia pysyi kuivana. Oli marraskuun 17. ja Einon päivä. Kertailtiin vielä viime vuorokauden kokemuksia. Hiipuva hiillos pappilan pihassa oli selvä merkki siitä, että venäläiset olivat sytyttäneet pirtin lähtiessään. "Muistatko, kun rippikouluikäisinä sahattiin justeerilla isoja honkia polttopuiksi pappilan liiterissä?”; — "Entä se tapaus, kun, rovasti kutsui nuottaporukkaa Auralasta ja Hanhelasta vetämään siikoja Torangista, kun pappilassa valmisteltiin häitä. Saalis kannettiin keittiön portaiden eteen, arvokalat pantiin kolmeen kasaan, ja rovasti sai tietysti valita ensin, koska järvi kuului hänen palkkaetuihinsa.” "Olihan se kauan sitten ollut eräs niin ahne pappi, että oli pyytäjille antanut huonommat kalat ja itse ottanut siiat”, kertoi Kalle kuulleensa. — Menneitä muistellessa ennen yötä pidettiin vielä tulta, keitettiin perunat ja valmistettiin kastike venäläisten jäljiltä löytyneestä lihasäilykkeestä. Lopuksi kannettiin heiniä lattialle. Siinä soturit nukkuivat yönsä vapaina pelosta, kuin muinoin suomalaiset joulupahnoilla.
Joulunviettoa korsuasunnossa
"Joulunvietto entisessä perunakellarissa Eino Vanttaja aloitti Hanhelan kunnostamisen sen jälkeen, kun oli käynyt Oulaisissa omaistensa luona. Määrillä, jotka ennen asuivat lähellä Kelantörmää, oli viljelysmaita Toranginahossa ennen Säynäjäjokea. Siellä perunapellon laidassa heillä oli tilava kellari. Senkin olivat venäläiset keksineet muuttaa korsuksi.
Aino, o.s. Vanttaja, ja Eemil Määttä päättivät rakentaa uuden talon viljelystensä lähelle. Karjataloudenkin kannalta se oli silloin ihan hyvä ratkaisu. "Määttäpojat” Arvi ja Eemeli sekä toiset veljekset, Eemin lankomiehet Eino ja Verneri, ryhtyivät ennen joulua rakennustöihin. Asunnoksi oli hyväksyttävä kellarikorsu. Sieltä Hanhelan miehet kulkivat Oulusta ostamallaan hevosella kunnostamassa kotikaan. Myöskin Eemelillä oli hevonen; sen hän oli ostanut Oulaisista lähtiessään Iisak Tikkaselta.
Korsussa oli kummallakin sivuseinustalla kaksi lavitsaa peräkkäin ja keskellä kamiina. Rajavartioston miehet antoivat kynttilöitä, ja pieni joulukuusikin saatiin mahtamaan. Eino oli pelastanut heinäsuovaan kätkeytyneen — Hanhelan katraasta eksyneen lammasraukan, jolla oli ollut jalka poikki. Taipaleen Aapu oli teurastanut sen ja sitä oli säästetty joulupaistiksi. Lisäksi miehet olivat löytäneet lähiseudun korsuista hillasäilykkeitä purkeissa, joita venäläiset olivat löytäneet kellareista.
Naiset ja lapset olivat vielä evakossa. Heitä ikävöitiin ja muisteltiin myös vanhaa isää, Ville Vanttajaa, joka oli lokakuun 6. päivänä kuollut Oulun lääninsairaalassa. Radiossa oli annettu siitä tiedotus omaisille. Eino, Viljami-veli ja Eemil-vävy olivat lähteneet Ouluun jäljestämään isän hautauksen. Siunauskappelin toimistossa oli sanottu, että kuusamolaiset vainajat haudataan väliaikaisesti Ouluun ja myöhemmin siirretään Kuusamoon. Samalle alueelle oli haudattu useita evakkovainajia, muiden muassa entinen kauppias Maria Raistakka. Ville Vanttajan ruumiin neljänneksi kantajaksi saatiin Sulo Späd, joka sattumalta tavattiin kadulla. Isäänsä saattamassa haudan lepoon olivat tyttäret Hilja ja Jenni. Sitten kun kaikki olivat palanneet evakosta ja koti Hanhelassa oli taas kunnossa, pidettiin muistoseurat, puhujana pastori Antti Poukkula. Samassa tilaisuudessa pappi vihki erään pariskunnan ja kastoi kolme lasta."
Tietolähteet:
- Meimi Mäntyniemen kirjoituksia. Julkaistu Aaro Mäntyniemen luvalla.
© Copyright Tuomo Kallioniemi 2021 / Contact -yhteydenotto